Kesäisen lämmin tervehdys täältä Imatran seurakunnasta!

Olen Pirjo Tiippana ja toimin varhaiskasvatuksen ja perhetyön työalajohtajana. Keskikokoisessa seurakunnassa se tarkoittaa hallinnollisten töiden lisäksi kaikenlaiseen työhön tarttumista yli työalarajojen. Seurakunnassa olen ollut töissä vasta kymmenisen vuotta, sitä ennen olen tehnyt yrittäjän uran ihan muulla alalla. Minulla on itselläni neljä aikuista tytärtä ja yksi lapsenlapsi.

LapsiArkki on toiminut Imatralla nyt maaliskuun alusta lähtien. Olen ollut sen eri vaiheissa tiiviisti organisoimassa ja myös ohjaamassa lasten ryhmää. Liikkeelle lähdettiin kutsumalla yksihuoltajia eri tiedotusvälineiden kautta yhteen ja kuuntelemalla heidän toiveitaan.

Ryhmä kokoontuu kerran viikossa, keskiviikkoisin klo 17–19. Täällä yksinhuoltajat kaipasivat nimenomaan omaa aikaa, joten LapsiArkki on paikka, jonne he voivat tuoda lapset kahden tunnin ajaksi.

Paikalla on työntekijöitä vaihtelevasti varhaiskasvatuksesta, varhaisnuorisotyöstä ja nuorisotyöstä, aina kaksi henkilöä kerrallaan. Lisäksi mukana on aktiivisia vapaaehtoisa jotka vuorottelevat. Olemme olleet onnekkaita vapaaehtoisten suhteen, heillä löytyy laaja-alaista ammatillista osaamista joka tukee osaltaan LapsiArkin toimintaa.

Yksinhuoltajat käyttävät ajan oman harrastuksen parissa, asioilla käymiseen tai ihan lepäilyyn. Hieman ennen klo 19 moni heistä saapuu pihalle ja keittiöön jutustelemaan keskenään tai meidän työntekijöiden sekä vapaaehtoisten kanssa. Tämä tapa on muotoutunut heille kuin itsestään, mitään ohjattuja keskusteluja emme heidän kanssaan käy, siihen ei ole tuntunut olevan tarvetta.

Lapset viettävät Arkissa aikaa leikkien tai pelaillen. Jokaiselle kerralle on joku teema esim. askartelu, liikunta, leivonta ym.  Siihen voi osallistua jos haluaa. Illan ohjelma pidetään vapaamuotoisena, sillä moni lapsi tulee paikalle hoito- tai työpäivän jälkeen. Kovin ohjattua ei toiminta silloin voi olla.

Jokaisella kerralla on iltapala ja myös vanhemmat voivat tulla tähän iltapalalle hakiessaan lapsiaan.

Jos kuvailen muutamalla sanalla toimintaa, niin ne ovat kiireettömyys, kohtaaminen ja leppoisuus. Suorittaminen on tässä pyritty jättämään taka-alalle, sitä on mielestämme yksihuoltajan arjessa ihan riittämiin.

Kokemukset ovat olleet positiiviset, itse olin yllättynyt siitä miten paljon yksinhuoltajan arkea eläviä alueellamme on.

Heinäkuussa vietimme kesälomaa ja nyt elokuussa jatkamme uusin voimin. Meille kehitelty malli toimii tällä alueella kevätkauden palautteen perusteella hyvin. Nyt on aika edelleen tiedottaa eri kanavien ja yhteistyökumppaneiden kautta jotta mahdollisimman moni yksinhuoltaja saisi tietoa toiminnasta!

Mikä ihmeen LapsiArkki?

LapsiArkki on seurakunnissa kehitettävää perhetyötä, jossa kohdataan yhden vanhemman perheitä. Perimmäinen ajatus on, että yhden vanhemman perheiden vanhemmille tarjotaan mahdollisuus hengähtää arjen kiireen keskellä järjestämällä lasten hoitoa. LapsiArkin toisena ajatuksena on tarjota myös tukea eli toista aikuista ihmistä kuuntelemaan ja juttelemaan mielen päällä olevista asioista. Jos lapset ovat jo teini-ikäisiä ja vanhempi kaipaisi vertaistukea esimerkiksi pohtimaan teini-ikäisen kasvattamiseen liittyviä kysymyksiä voidaan LapsiArkin aikana perustaa ja käynnistää erilaisia vertaistukiryhmiä niistä tarpeista lähtien joita vanhemmat tuottavat.

Miten sinä haluaisit käyttää oman henkilökohtaisen aikasi viikoittain? Kävisitkö kaupassa, lenkillä, nukkuisit tai ehkä tapaisit ystäviä tai muita vastaavassa elämäntilanteessa olevia?

Malli on siis todella simppeli ja tällaista toimintaa toteutetaan, ainakin jossakin muodossa, jo hyvin monessa seurakunnassa. Mitä uutta ja ihmeellistä tämä nyt tuo? Ajatus on, että myös olemassa olevia hyviä ja toimivia malleja tuodaan kaikkien tietoon ja hyödynnettäväksi. Lisäksi uskon, että yhdessä saadaan enemmän aikaan ja yhden ja saman toiminnan alla on helpompi tehdä seurakunnissa tehtävää perhetyötä näkyväksi. Mukana on siis 25 erilaista seurakuntaa ympäri Suomen ja seuraavan kahden vuoden aikana kehitetään ja kokeillaan alueellisia, yhden vanhemman perheiden tarpeista lähteviä malleja ja toimintoja joista tulee muotoutumaan kaikkia seurakuntia palveleva yhteinen LapsiArkki.

Projektipäällikkö esittäytyy

Olen Päivi Malmivaara ja aloitin marraskuun lopulla 2016 projektipäällikkönä LapsiArkki-hankkeessa. Viimeiset 20 vuotta olen työskennellyt erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja koulutusorganisaatioissa erilaisissa tehtävissä työntekijänä, esimiehenä ja johtajana. Olen ideoija, kehittäjä ja ennakkoluuloton tarttumaan haasteisiin ja erilaisiin kokeiluihin. Ilman kokeilemista ja testaamista ei voi syntyä uutta.

Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta nyt jo reilut 20 vuotta asunut Helsingissä. Koulutukseltani olen sosionomi ja diakoni. Syrjäytymisen, köyhyyden ja polarisoitumisen ehkäiseminen ja vähentäminen ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia tukemalla on minulle tärkeää. Minulla on halu tehdä sellaista yhteiskunnallisesti vaikuttavaa kehittämistyötä, jotta kukaan ei jäisi tulevaisuudessa yksin. Jokainen tulisi kuulluksi ja nähdyksi ja jokaisella oli mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa.

Kun aloitin tässä tehtävässä, luin alkuun hyvin paljon yksinhuoltajiin ja yksinhuoltajuuteen liittyvää kirjallisuutta ja perehdyin aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Päällimmäinen fiilis mikä minulle jäi, oli hölmistyminen. Tällä tarkoitan sitä, että lähes kaikki tutkimus mitä viime vuosina on tehty, on melko negatiivissävytteistä ja leimaavaa. Tuli tunne, että kaikki yksinhuoltajat ovat köyhiä, työttömiä ja vailla kunnollista koulutusta. Ymmärrän kyllä kaikki faktat enkä halua vähätellä asiaa, mutta eihän asia ole näin mustavalkoista. Olen 44-vuotias ja minulla on 21-vuotias tytär, ja olen aina ollut yksinhuoltaja itsekin.

Toinen asia mitä aloittaessa pohdin, liittyi yksinhuoltajan identiteettiin ja käytettävään termistöön. Kiersin alkuun paljon verkostoitumassa toimintamallin kehittämisen kannalta tärkeisiin yhteistyökumppaneihin ja niissä tapaamisissa ja keskusteluissa nousi usein puheeseen, miten LapsiArkissa puhutaan yksinhuoltajista ja ketä oikeastaan tässä hankkeessa yksinhuoltajilla tarkoitetaan. Yhden vanhemman perhe on vakiintunut käsite, kun puhutaan äiti ja lapsi- tai isä ja lapsi –perheistä, ja jos puhutaan vain yksinhuoltajista niin silloin tämä jättäisi ulkopuolelle yhteishuoltajuudessa olevat vanhemmat. Itse ajattelen, että kokemus yksihuoltajuudesta riittää. LapsiArkissa ei ole väliä onko yksinhuoltaja, yhteishuoltaja, vuoroviikkovanhempi tai onko puoliso vaikka ulkomaan komennuksella. Kokemus arjen pyörittämisestä yksin riittää.

Hankkeen rahoittaa suurimmaksi osaksi Me-säätiö ja resurssi kohdentuu uudenlaisen toimintamallin kehittämiseen. Me-säätiö kohdentaa muutosinvestointeja kohtiin, joissa se tavoittelee aivan uudenlaista tekemistä, tuloksellisuutta ja mitattuja vaikutuksia syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Me-säätiön visiona on, että vuonna 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Säätiö haluaa investoida perheiden arkeen ja vanhempien tukemiseen, jotta he jaksavat lapsiarjessa paremmin.