Äitiys

13.3.2019

Tulin yllätyksellisesti raskaaksi. Lapsi oli heti tervetullut, mutta parisuhde lapsen isään oli jo päätetty ennen tietoa raskaudesta. Isä on lapsen elämässä täysin satunnaisesti. Arjen pyöritän itsekseni.

Kun huolehtii lapsesta yksin, voi oman ajan unohtaa täysin. Vuosiin en pystynyt harrastamaan mitään, vaikka minulla on hyvät tukiverkostot. Tämän päivän ihmiset ovat kiireisiä. Harva pystyy sitoutumaan siihen, että ottaa naapurin lapsen säännöllisesti kotiinsa kerran viikossa. Vauvani oli täysimetyksessä ja tuntui tukehtuvan tuttipullon tuttiin. Pumppaamalla en saanut kuin pisaran maitoa irti, joten lapseni ei juurikaan ollut mihinkään jätettävissä. Istuin myös vessanpöntöllä ja seisoin suihkussa vauva käsissäni.

Lapsi muuttaa arjessa kaiken, sillä koko arki pyörii yhtäkkiä tämän pienen, mutta käänteitä tekevän henkilön ympärillä. Herne vaihtuu suurelta kehältä pienelle kehälle. Haasteeni muuttuivat senkaltaiseksi, kuinka saan voileipäni voideltua, tai roskat vietyä. Olin ollut johtajan hommissa ja oli tervetulluttakin, että yhtäkkiä minun ei tarvinnut keskittyä kuin omaan pieneen lapseeni ja se riitti.

Kun eräänä päivänä törmäsin ystävääni kaupassa. Havahduin huomaamaan, että jotkut vauvojen äidit käyvät yksin kaupassa. Olin niin kiinni ”ihokas lapsessani”, että en edes ajatellut sellaisen olevan mahdollista kenellekään äidille. Havahduin ymmärtämään, että se koskeekin vain minua, koska minulla ei ollut vierelläni sitä toista aikuista. Samaan aikaan olin myös äärimmäisen kiitollinen ystävistä, jotka lähtiessä sanoivat, että viemmekö roskat. Olin myös kiitollinen niille ystävilleni, jotka pysyivät vierelläni, vaikka oma arkeni oli täysin muuttunut. En voinut lähteä juuri mihinkään. Puhelin oli elintärkeä.

Minun lapseni oli huutamatta vain silloin kun hän oli täydessä ihokontaktissa. Niinpä sidoin hänet itseeni kantoliinalla. Siinä hän asui ensimmäisen vuoden kuin kenguru pussissa. Itse hyppelin joka paikkaan, lapsi pussissa. Nukuinkin lapsi iholla tissi lapsen suussa. Lapseni oli tyytyväinen ja itsekin koin että ensimmäistä kertaa pitkästä pitkään aikaan, en elä rasittavassa pakkotahtisuudessa ja suorituskeskeisyydessä. Voin mennä äitilapsipiireihin, syödä siellä aamupalan ja tulla kotiin. Lapseni nukkui ainoastaan ihollani päiväunet ja jos juuri silloin sattui tulemaan telkusta suomifilmi, katsoin sitä… En kuitenkaan voinut lukea kirjaa, en saanut niin hyvää asentoa, kantoliina ympärilläni. Pitkät käteni oli yhtäkkiä lyhentyneet puolella, ja oli aika haastavaa mm. kirjoittaa sormet näppäimillä, lapsi vei edestäni puoli metriä tilaa. Olin onnellinen, mutta tyytyväinen illalla siitä, että olen jälleen selviytynyt tämänkin arkipäivän haasteista.

Äitiysloma oli minulle lomaa, koska en odottanut suuria. Oli ihanaa kun oli aikaa pysähtyä hetkeen. Oli aikaa tiedostaa, mitä olin saanut ja miltä se tuntui. Se oli verkkaista hidasta laatuaikaa. Olin onnellisessa asemassa siinä mielessä, että sain lapseni melko myöhäisellä iällä. En kaivannut, että saisinpa tehdä sitä tai tätä, olin jo ehtinyt tehdä kaikenlaista. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla sain itseni kiinni monesti, ajatuksesta, että en luopuisi oman lapsen tuottamasta onnesta ikinä. Onneksi ehdin nauttia tuosta ajasta, koska en etukäteen arvannutkaan kuinka rankaksi asiat muuttuisivat aikanaan töiden alettua.

Äitiys on omista haluista luopumista, kestämistä ja jaksamista. Se on hinta, jonka mielelläni maksan. Elämä ei anna kaikkea, en saanut haaveilemaani perinteistä ydinperhettä, mutta sain lapsen. Me yhdessä muodostamme tämän perheen. Toivottavasti saan pitää hänet niin kauan kuin minussa henki pihisee.

Lapsen saanti toi itselleni jonkinlaisen levollisuuden. Olin saanut elämääni jatkumon. Nyt jo seitsemän vuotias tyttäreni sanoi minulle kesällä, että Äiti, sinun mummo opetti sinut pysymään hyvässä. Sinä opetat minut pysymään hyvässä ja minä opetan minun lapseni hyvään. Elämäni jatkuu minun jälkeen vielä lapsessani ja toivottavasti lapsen lapsissani.

Lapseni on imenyt minusta itseensä ne arvot, jotka oma mummoni on minulle antanut. kuulen historian havinan nykyhetkessä, tuntuu hyvältä. Koen, että olen osa suurta kokonaisuutta. Kokonaisuutta, joka on ollut ennen minua ja jatkuu vielä minun jälkeenkin.

Teksti: Pia Valtonen
Kuva: Omar Lopez / Unsplash.com