Lapsen katse

26.3.2019

Kun lapseni syntyi, hän tapitti suuret ruskeat silmät nauliintuneina minuun koko valveilla oloaikansa. Katse oli nauliintuneena minuun ja siinä kaikki. Lapseni katseella oli vain yksi suunta.
Kun siskoni lapsi syntyi, hänen päänsä kääntyili kahteen suuntaan. Ensin äitiin, sitten isään ja takaisin äitiin. Hänellä oli kaksi näköalaa. Minun lapsellani vain yksi.

Mietin tätä paljon. On asioita, joita en voi lapselleni antaa. Voin vaikuttaa vain siihen, mitä itse annan. Minua painoi se, mitä vaille lapseni mahdollisesti jää, kun hän kasvaa vain äidin kanssa. Asiaan liittyi myös tietynlaista huolta. Mitä, jos minulle tapahtuu jotain…Kuka huolehtii lapsestani? Lapseni on vain minun varassani. En voi mitään sille tosiseikalle, että yhden vanhemman ja yhden lapsen yksikkö on hyvin haavoittuvainen.

Voin lohduttautua ajatuksella, että voin kuitenkin vaikuttaa siihen, että olen hyvä äiti lapselleni. Pyrin antamaan hänelle parasta. Eivät kaikki perheet ole onnellisia perheitä. Eivät kaikki iskät ole hyviä iskiä. Eivätkä kaikki äidit ole hyviä äitejä. Siitäkin huolimatta, en pysty antamaan lapselleni sitä, mitä suurempi perhe parhaimmillaan pystyy. Olen rajallinen. Minun on hyväksyttävä se asia. Hyväksyttävä se, että olemme kahden henkilön perhe. Olemme tällainen perhe.

Lapseni kaipaa sisaruksia, hän puhuu siitä, miltä tuntuisi, jos olisi pikkusisko. Hän haluaisi edes kerran kokea, miltä tuntuisi olla elokuvissa isän ja äidin kanssa. Istua heidän keskellään ja syödä irtokarkkeja. Joillekin lapsille tämä on niin itsestään selvää, että he eivät edes mieti koko asiaa.

Lapseni on siinä iässä, että hän itsenäistyy minusta luontaisesti jonkin verran. Hän kaipaa henkilöä, jonka turvin voi tätä irrottautumista tehdä. En voi tarjota hänelle sitä henkilöä. Voin jälleen antaa vain oman panokseni. En riitä kaikkeen. Voin vain rakastaa lastani ja myöhemmin nähdä, mihin se sitten riitti. Voin vain luottaa, että elämä kantaa. Tällä on ehkä tarkoitus.

Arkemme on kaikesta huolimatta täynnä valoa. Myös väsymystä ajoittain, mutta siihen mahtuu paljon rakkautta.

Joulujuhlassa lapseni oli luokkansa kanssa esiintymässä. Kuuntelin lauluja, joita luokka lauloi. Yhtäkkiä näin lapseni keikkuvan jonossa, ikään kuin hakien jotain tärkeää. Hänen katseensa harhailee ja lopulta pysähtyy etsimäänsä – minuun. Näen katseessa sellaista riemua ja iloa, että se täyttää minut kokonaan. Hetkeksi unohdan kaikki ihmiset ympäriltäni. Näen vain lapseni katseen. Ja mieleeni tulee Suvi Teräsniskan laulun sanat: “Ja minä olen sinun, Ja minä olen sinun, niin kauan kuin voin.”

Teksti: Pia Valtonen

Kuva: Ben White / Unsplash (Kuvan lapsi ei liity kirjoitukseen).